Tietotaitoa yhteen ja kohti integraatiota

KASTE -rahoitteinen Kotona kokonainen elämä –hanke on työstänyt vuosien 2013-2015 aikana 22 kunnan alueella kotona asuvan ikääntyneen hyvän arjen mahdollistumista. Erityisesti yhdessäkehittämisen kohteina ovat olleet palvelutarpeen arviointi kuntouttavalla otteella, omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen sekä kotihoidon sisällön ja työprosessien kehittäminen huomioiden saattohoito. Keskeisiksi läpileikkaaviksi teemoiksi ovat nousseet kuntoutus, osallisuus monesta eri näkökulmasta sekä johtamisen vahvistaminen.

Tuleva sosiaali- ja terveyspalvelureformi on haastanut kehittämistyön aikana poluttamaan palveluita niin, että kaikki hyvinvointia, hoivaa ja hoitoa tarjoavat resurssit saadaan mukaan osaksi hyvinvointia ja palveluiden tuottamisen prosesseja. Lähtökohtana on ikäihmisten tarpeet heidän näkökulmastaan, ei asiakaslähtöisyys organisaationäkökulmasta.

Erityisesti Hyvinkäällä on luotu koordinaatiomallia, jossa verkostomaisessa yhteistyössä vapaaehtoistyö, seurakunta ja järjestöt, sekä myöhemmin myös yritykset, on saatu yhdessä kehittämään toimintaansa kaupungin kanssa. Tavoitteena on palveluohjauksen kehittämisen kautta hyödyntää kaikki olemassa olevat resurssit yhdessä tukemaan ikäihmisten hyvää arkea.

Kaupungin ikäihmisten palvelujen kehittäminen on mallintunut ns. Pärjääjä-mallin kautta, joka mahdollistaa asiakaskunnan segmentointia tarpeidenmukaisten ja oikea-aikaisten palveluiden mahdollistamiseksi sekä palveluprosessien kehittämistä verkostomaisesti yli sektoriraja-aitojen. Pärjääjä-mallin mukainen kehittämistyö mahdollistaa sen, että tulevaisuudessa kansalais- ja palveluyhteiskunnan resurssit tukevat asiakaslähtöistä hyvinvointia ja tulevien tarpeiden ennustaminen tulee mahdolliseksi.

Tule kuulemaan kaikesta tästä kehittämistyöstä hankkeemme loppuseminaariin Kuntatalolle 24.9. klo 10.00 alkaen.
Ohjelma ja ilmoittutuminen

Nähdään Kuntatalolla!
Katariina Välikangas
Hankejohtaja

Mainokset